Joskus olosuhteet pakottavat toteuttamaan haaveet – näin kävi kokeneelle laulaja-säveltäjä Tellu Turkalle, kun lääkäri keväällä 2017 antoi hänelle elinaikaa enää kolme vuotta. Levystä yhdessä pianisti-monitaituri Timo Alakotilan kanssa oli haaveiltu pitkään ja sovittu jo vuonna 2013, mutta vasta nyt unelma toteutettiin ripeällä tahdilla.
– Keväällä 2018 tilanne muuttui uudelleen, kun päätettiin kokeilla kantasoluhoitoa, joka onnistuessaan antaisi monia vuosia lisää, Tellu Turkka kertoo. Syksyllä voimat olivat jo aika vähissä, mutta tämä tuntui tärkeältä saada tehtyä ennen hoitoja, siltä varalta, ettei keho kestäisikään rankkoja hoitoja.
Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua
Levylle valikoitui sekä uunituoreita omia ja muiden kappaleita että vanhempia lauluja. Tellu Turkka valitsi itseään syvimmin koskettaneita tarinoita ja lauluja vuosien varrelta.
– Nimikkoraita Luurankonainen on vanha islantilainen arkkityyppinen satu, jonka käänsin suomen kielelle ja runomittaan. Samalla tarinan maisemaksi vaihtui suomalainen luonto ja miespääosaan valikoitui nuori Väinämöinen, jonka kalareissu saa varsin erikoisen käänteen, kun koukkuun tarttuu naisen luuranko.
– Avausraita Kevät ja kuolema tuli mukaan vasta studiossa. Timo ei ollut koskaan aiemmin kuullutkaan koko kappaletta, koska sain sen valmiiksi äänityksiä edeltävänä iltana. Kolmannella kokeilulla laulu oli jo nauhalla.
Kumman kuulet korvissasi,
Kevään kirjokorjinensa,
vaiko Kuoleman kuminan?
Kumpikin kovin lähellä.
Monet levyn lauluista liittyvät kuolemaan ja kohtaloon, luontoon ja luopumiseen. Silti sävy on ennemmin valoisa ja toiveikas kuin synkkä.
Yhteistyötä selkäydintasolla
Tellu Turkka ja Timo Alakotila ovat molemmat huikean kokeneita muusikkoja, joiden musiikillinen paletti ulottuu kansanmusiikista kuoro- ja orkesterimusiikkiin. Turkka tuli suurelle yleisölle tutuksi legendaarisen ruotsalaisen Hedningarna-yhtyeen laulajana 1990-luvulla ja on sen jälkeen vaikuttanut pitkässä rivissä kansanmusiikkiyhtyeitä sekä säveltänyt useita teoksia Suomen johtaville kuorolle kuten Philomelalle. Timo Alakotila on varmasti Suomen työllistyneimpiä muusikkoja, soittaen pitkässä rivissä yhtyeitä kuten JPP, T for Three, Tango-orkesteri Unto ja Nordik Tree. Hänen tunnistettava soittotapansa on lyönyt vahvan leimansa koko kansanmusiikkikenttään ja hän on säveltänyt musiikkia niin jousikvartetille kuin big bandille.
– Työtapamme on aina ollut improvisaatioon pohjaavaa, Tellu Turkka kertoo. Kumpikin reagoi toisen impulsseihin ajatusta nopeammin, niin että musiikki on kuin virkistävässä sävelvirrassa uimista. Ei pitkiä harjoitusperiodeja, vaan läsnäoloa ja heittäytymistä.
Turkka on monipuolisesti kiinnostunut taiteesta, mikä näkyy myös levynkansissa, jotka ovat hänen itsensä suunnittelemat. Vakavia teemoja pirskahtelevastikin käsittelevien kuvien teknisessä toteutuksessa auttoi taiteilija Johanna Turunen. Kuvat ovat osia Tellu Turkan näyttelystä Matka pimeän maahan (2017).
Levyn julkaisee Seita Music Ky ja se on myös osa Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiäänitteiden julkaisusarjaa.